Firstbeat.net   
  Kirjaudu palveluun
 
teemakuva

Liikkumalla terveyttä ja kuntoa

Oletko koskaan miettinyt mitä hyvä kunto on tai miksi oikein liikut? Haetko liikunnalla vain hyvää terveyttä vai haluatko myös kohottaa kuntoasi?

Kevyt liikunta on suotuisaa yleisen terveyden kannalta. Tyypillinen terveysliikunta on kohtuullisesti kuormittavaa, mahdollisesti useassa osassa tapahtuvaa liikkumista, jonka aikana hengästyy jonkin verran, mutta pystyy puhumaan, esimerkiksi yhteensä 30 minuutin reipas kävely viitenä päivänä viikossa.

Jos kuitenkin haluat parantaa kuntoa, vaaditaan tähän kovatehoisempaa liikuntaa kevyemmän liikunnan lisäksi, esimerkiksi 20 minuutin hölkkälenkki kolmesti viikossa. Pienemmissä osissa tapahtuva kevyt liikunta sopii hyvin liikuntaa aloitteleville, mutta hyvän kunnon eteen joutuu vuodattamaan useamman hikipisaran tehokkaamman liikunnan parissa. Kuntoliikunnalla on myös terveyden kannalta positiivisia vaikutuksia kunnon kohoamisen lisäksi.


Firstbeat-logo